


Annettavaa riittää sekä lähtijöille että tulijoille
Liiton uusi palveluvastaava Veijo Jokinen on turvannut rauhaa sekä Kosovossa, Afganistanissa, Irakissa että Libanonissa. Mitalirivistö Suomen Rauhanturvaajaliiton uutena palveluvastaavana toukokuun alussa aloittaneen Veijo Jokisen rintapielessä kielii, että tällä...
Pääkirjoitus: Yhden aikakauden loppu
Nine One One eli suomeksi tulkattuna yhdeksäs syyskuuta vuonna 2001 johti väistämättä siihen, että kansainvälisen terrorismin oman lintukotonsa etupihalle saanut Yhdysvallat kosti ja välillisesti siihen kostoon vedettiin mukaan myös pieni Suomi monen muun länsimaan...
Vaalivuosi 2021!
Kunnallisvaalit ovat ohi ja valtuutetut ovat viimeistelemässä toimiaan päästäkseen ammattimaisesti päättämään kunkin veronmaksajan hyvinvointiin vaikuttavista asioista omissa kunnissamme kunnanvaltuutettuina ja osa myös kunnanhallituksen jäseninä. Erityisen tärkeänä...