1

Yhdistyksen historian ensimmäinen etämessi-ilta vietettiin 10.12.20 klo 18.00. Seppo Papunen kertoi suomalaisista austaralialaisten sotajoukoissa. Historia-aiheisen messi-illan alkuun kuultiin Australiassa pitkään asuneen Sepon ajatelmia australialaisten rauhanturvaajien syytteistä, liittyen siviilien surmaamiseen Afganistanissa, sekä myös rauhanturvaajien aiemmin näkemistä julmuuksista muissa operaatioissa. Näiden heijastumista australialaisten rauhanturvaajien itsemurhien lisääntymiseen Seppo myös pohdiskeli. Varsinaisen esitelmän aihepiiri keskittyi maailmansotien aikaisiin taisteluihin ja niiden muistomerkkeihin. Mielenkiintoinen esitelmä toteutettiin siten, että Seppo puhui Parkanosta, Sepon aiemmin toimittaman kuvamateriaalin esittämisestä piti huolen yhdistyksen sihteeri Juha Oripäästä ja taloudenhoitaja Ari isännöi kokousta Paraisilta käsin. Etämessi-ilta keräsi parhaimmillaan 19 osallistujaa.