RAUHANTURVAAJALIITON AMPUMAJAOSTO
– TULE MUKAAN TOIMINTAAN!
Yleistä
Suomen Rauhanturvaajaliiton ampumajaosto on perustettu vuonna 2020. Ampumajaoston tehtävänä on antaa ja tukea monipuolista ampuma-asekoulutusta, jolla tuetaan kansainvälisissä sotilaallisissa kriisinhallintatehtävissä tarvittavaa ampumataitoa. Kaiken toiminnan perusta on turvallinen aseenkäsittely.
Ampumajaostolla on omaa toimintaa eri tapahtumien muodossa, joihin kuuluu ampuma-asekoulutusta ja ampumaratapäiviä sekä erikseen järjestettäviä kansallisia ja monikansallisia ampumakilpailuja. Ampumajaosto toimii ja tuottaa tapahtumia yhteistyössä Suomen Rauhanturvaajaliiton jäsenjärjestöjen kanssa. Ampumajaosto myös osallistuu sekä tukeutuu Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ja muiden reserviläisjärjestöjen toimintaan eri tapahtumissa.
Ampumajaoston tapahtumista löydät koonnoksen osoitteesta: https://rauhanturvaajaliitto.fi/ampumajaosto/tapahtumat/
Mikäli ampumajaoston järjestämä tapahtuma ei ole Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kurssi, niin toimintaan osallistuvien ampujien on osoitettava vakuutusturvansa kyseisen ammunnan johtajalle. Turvan voi osoittaa esittämällä liiton varsinaisen jäsenyyden lisäksi kuulumalla SRTL Plus -jäsenryhmään.
SRTL Plus -jäsenryhmä
Suomen Rauhanturvaajaliitto on perustanut SRTL Plus -jäsenryhmän vuonna 2021. SRTL Plus -jäsenryhmä on tarkoitettu erityisesti ammuntaa harrastaville liiton varsinaisille jäsenille ja siihen liittyminen on vapaaehtoista.
Suomen Rauhanturvaajaliitto on hankkinut SRTL Plus -jäsenryhmän jäsenille vakuutuksen, joka turvaa ammuntaa harrastavan jäsenen tapaturman ja vastuuriskien osalta.
Sisältö ja voimassaolo
SRTL Plus -jäsenryhmän jäsenyys sisältää tapaturma- ja vastuuvakuutuksen. Vakuutukset myöntää vakuutusyhtiö Pohjola.
Vakuutukset ovat voimassa Suomen Reserviupseeriliiton ja sen jäsenjärjestöjen, Reserviläisliiton, Reserviläisurheiluliiton, Maanpuolustuskiltojen liiton sekä Suomen Rauhanturvaajaliiton ja näiden piirien ja jäsenjärjestöjen sekä Puolustusvoimien ampumakilpailuissa, kaupallisilla radoilla järjestettävissä ampumakilpailuissa ja valvotuissa harjoituksissa sisä- tai ulkoampumaradoilla Suomessa ja ulkomailla sekä lajeille ominaisessa ja harjoitusohjelman mukaisessa harjoittelussa.
Vakuutus on voimassa myös Suomen Veteraaniampujien järjestämissä kilpailuissa, IDPA-ammunnoissa sekä Suomen Ampumaurheiluliiton alaisissa ampumalajeissa. Harrastustoimintaan luetaan myös harrastuspaikalla harrastukseen valmistautuminen ja harrastuksen lopettaminen.
Tarkemmat tiedot vakuutusturvasta löytyy osoitteesta: https://rauhanturvaajaliitto.fi/ampumajaosto/srtl-plus/
SRTL Plus -jäsenryhmän jäsenyys on voimassa maksupäivästä alkaen aina seuraavan vuoden jäsenmaksun eräpäivään asti.
SRTL Plus -jäsenryhmään liittyminen ja jäsenyyden todistaminen
SRTL Plus -jäsenryhmän jäsenyyden voi hankkia kahdella eri tavalla. Itsepalveluna kirjautumalla omalle jäsensivulle Membook -palvelussa tai ottamalla yhteyttä Membookin asiakaspalveluun.
Jäsenyyden voimassaolo todistetaan Membookin sovelluksessa, jossa henkilöjäsenellä tulee näkyä ko. vuoden jäsenkortti sekä ko. vuoden SRTL Plus -jäsenryhmän jäsenyys. Mikäli näitä kahta ei ole nähtävissä, henkilöllä ei tällöin ole SRTL Plus -jäsenryhmän sisältämää tapaturma- ja vastuuvakuutusturvaa voimassa.
Membookin kirjautumissivulle pääset tästä: https://secure.membook.fi/#/login
Membookin sovelluksen löydät matkapuhelimesi sovelluskaupasta.
TIEDOTTEET
TAPAHTUMAT
Valitse kategoria:
AMPUMAJAOSTON KOULUTTAJAKSI?
Oletko kiinnostunut urheilullisesta ammunnasta, omaat vähintään yhden ampuma-aseen hallussapitoluvan ja haluaisit lähteä mukaan Suomen Rauhanturvaajaliton ampumajaoston kouluttajapooliin?
SUOMEN
RAUHANTURVAAJALIITTO
KRIISINHALLINTA