1

Länsi-Uudenmaan Rauhanturvaajat ry

LÄNSI-UUDENMAAN RAUHANTURVAAJAT

– TULE MUKAAN TOIMINTAAN!

Yhdistyksemme toimii rauhanturva- sekä kriisinhallintatehtävissä palvelleiden suomalaisten edunvalvojana. Jäseneksi voivat liittyä kaikki YK:n, Naton, EU:n, ja ETYJ:kin tehtävissä rauhanturvasotilaina tai poliiseina palvelleet tai palvelevat suomalaiset henkilöt. Juuri hiljattain kaikille tehtävissä olleille myönnettiin virallinen Kriisinhallintaveteraanin status.

Jäsenistömme asuinalue ulottuu Hangosta Karkkilaan ja Espooseen; yhdistyksellämme on tällä hetkellä noin 120 jäsentä.

Yhdistyksemme on Suomen Rauhanturvaajaliiton jäsenyhdistys. Liitollamme on noin 7000 jäsentä. Se on maanpuolustusjärjestö, ja mm. myös Reserviläisurheiluliiton jäsen.

Toimintaa

Yhdistyksen jäsenenä pääset vaikuttamaan alueellasi asuvien rauhanturvaajanaveteraanien palvelleiden, ja palvelevien monipuoleiseen toimintaan. Lisätietoja saa ottamalla yhteyttä yhdistyksemme johtokunnan jäseniin.

Messi-iltamme on aina jokaisen kuun ensimmäisenä lauantai-iltana ravintola Opus K:ssa Lohjalla. Jäsentapahtumia pyritään järjestämään aina, kun jotain mielenkiintoista meihin liittyvää tapahtuu alueellamme.

Yhdistyksemme johtokunta toimii jäsenistöään varten, joten jäsenenä pääset vaikuttamaan toimintaamme. Meillä ei käytetä sotilasarvoja. (Vain rekisteröintilomakkeessa)

Hyviä kavereita

Rauhanturvaajia yhdistää palveluskokemus kriisialueilla. Omaa kokemusta voi peilata muiden kokemuksia kuuntelemalla ja päinvastoin. Vertaisverkkoon kannattaa tulla mukaan. Meitä länsi-uusimaisia jäseniä on jo n.120!

Liittyminen on yksinkertaista

Klikkaa linkkiä ja täytä sähköinen lomake. Kokonaisjäsenmaksu vuonna 2021 on varsinaiselta jäseneltä 41 € sisältäen LuuRT:n jäsenyyden, Rauhanturvaajaliiton osuuden sekä laadukkaan 6 x vuodessa ilmestyvän Rauhanturvaaja-lehden tilausmaksun. HUOM!! Parhaillaan rauhanturvaamispalveluksessa toimiva voi liittyä yhdistyksen Toimialuejäseneksi, jolloin kuluva kalenterivuosi kustantaa pyöreät 0 €!

Tervetuloa joukkoon mukavaan!

 

Tukipuhelin 020 7698 111

Älä jää asioiden kanssa yksin. Jokaisella tukipuhelimeen vastaavalla on kriisinhallintakokemusta. Puhumme samaa kieltä eikä kaveria edelleenkään jätetä!

TAPAHTUMAT

 

Valitse kategoria:

LIITY RAUHANTURVAAJALIITON JÄSENEKSI

Valitse paikallisyhdistys johon haluat liittyä ja täytä jäsenlomake jo tänään.

Suomen Rauhanturvaajaliitto
SUOMEN
RAUHANTURVAAJALIITTO
Suomen Rauhanturvaajaliitto
KRIISINHALLINTA