TIETOA YHDISTYKSESTÄ
Pohjanmaan Rauhanturvaajat ry on perustettu Seinäjoella vuonna 1968 ja sen toiminta-alueena on Etelä- ja Keski-Pohjanmaa. Pohjanmaan Rauhanturvaajat on Suomen Rauhanturvaajaliitto ry:n jäsen. Olemme vapaaehtoinen maanpuolustus- ja veteraanijärjestö ja kokoamme yhteen sotilaallisissa rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissä palvelleet baretin väriin katsomatta. Meitä kaikkia yhdistää palveluskokemukset kriisialueilla erilaisissa tehtävissä.
Toiminnallisuus ja aktiivinen toiminta ovat PohmRT:n tunnuspiirteitä. Järjestämme mm. erilaisia KRIHA -toimintaan liittyviä tapahtumia, kokouksia, jäseniltoja, koulutus- ja kilpailutapahtumia sekä muuta barettihenkistä yhdessäoloa. Yhteistyössä alueen muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa ja järjestelyjä yhdistämällä pystymme toteuttamaan myös isompia tapahtumia, joihin kaikilla jäsenillämme on osallistumisoikeus.
Ampumatoiminta on vuodesta toiseen ollut vahvinta osaamistamme, josta ovat osoituksena lukemattomat mestaruudet mm. liiton perinteisessä ampumamestaruuskilpailussa ”Falling Platesissa”. Uudet ampujat ovat lämpimästi tervetulleita ja mukaan pääsee ilmoittautumalla ampumatoiminnan vetäjille. Katso sivuillamme oleva ”ammunta” osio.
Ideat myös uusiin toiminnallisiin ja muihin jäsenistöä kiinnostaviin aktiviteetteihin ovat tervetulleita.
Jäsenmäärämme on vakiintunut yli kolmeksisadaksi! Pyrimme pitämään sen siellä kehittämällä toimintaamme edelleen jäsenistömme hyväksi. Jo pelkkä jäsenyys vie liiton (SRTL) tärkeää edunvalvonta- ja krihaveteraanityötä eteenpäin. Erityisesti nuorten KRIHA-taustaisten jäsenten mukaantulo on tervetullutta. Sivuillamme on heidän kokemuksiaan ja terveisiä sekä päivitettyä tietoa tuoreista operaatiokokemuksista.
Kokonaisjäsenmaksumme vuonna 2021 on varsinaiselta jäseneltä vain 38 €, joka sisältää yhdistyksen jäsenyyden, Rauhanturvaajaliiton osuuden sekä laadukkaan 6 krt vuodessa ilmestyvän Rauhanturvaaja-lehden. Jäsenet saavat lisäksi merkittäviä alennuksia liiton ja sen tukijoiden tarjoamista tuotteista ja palveluista.
Tietoa toiminnastamme saat paitsi näiltä nettisivuilta myös Facebookista ja Instagramista. Lisäksi sähköpostilla ohjeistetaan tapahtumista.
Nuorten jäsentemme kokemuksia
Stina
Olen ollut nyt rauhanturvaajaliiton toiminnassa mukana noin muutaman vuoden ajan. Rauhanturvaajaliiton kautta olen tutustunut uusiin mahtaviin ihmisiin, joihin en olisi voinut tutustua ilman liiton toimintaa.
Olen osallistunut Q&A tilaisuuksiin eri puolella Suomea ja ollut liiton tilaisuuksissa jakamassa tietoa rauhanturvaamisesta sekä liiton toiminnasta. On ollut mahtavaa päästä jakamaan oppimiani asioita rauhanturvaamisesta kiinnostuneille, varsinkin naisille, mutta samalla olen myös itse saanut itsevarmuutta esiintymisestä erikokoisille yleisöille. Liitto on mahdollistanut minulle uusia kokemuksia, joita en tule unohtamaan ja odotan innolla tulevaa!
Terveisin, Stina.
Eemeli
Lämmin tervehdys,
Nimeni on Eemeli Karlsson, 25-vuotias Paraisilta kotoisin oleva saariston kasvatti. Tällä hetkellä asun Vaasassa sekä opiskelen samaisen kaupungin yliopistossa rahoitusta 4. vuotta. Samanaikaisesti työskentelen sekä PwC:llä tilintarkastajana että Viking Linella keikkahommissa. Pidän itseni aktiivisena ja erityisesti nautin urheilusta, lukemisesta sekä ystävien kanssa tekemisestä.
Rauhanturvaamisesta – toimin jääkärijoukkueen ryhmänjohtajana Libanonissa, FCR317:ssa. Olen saanut olla monessa mukana, mutta tämän kokemuksen nostan aivan kärkikastiin. Reissusta jäi reppuun kasa kokemuksia, uusia ystäviä sekä kanssarauhanturvaajien kanssa perustettu yritys. Nyt alkaa kuitenkin olla sellainen fiilis, että samaiseen reppuun tulisi hakea lisätäytettä – eli uusi operaatio kiinnostaa.
”Kova työ palkitaan aina, ole kärsivällinen”
Julle
Web designer
Olen ollut liiton toiminnassa nyt noin 2,5v mukana ja olen päässyt lyhyen ajan sisällä jo tekemään monia asioita mitä en olisi aikaisemmin uskonut itsekkään. Yhdistys ja rauhanturvaliiton toiminta on mahdollistanut alustan monipuoliselle verkostoitumiselle.
Olen osallistunut eri Q&A tilaisuuksiin puhujana melkeinpä kaikissa varuskunnissa ympäri Suomen. Olen myös kirjoittanut artikkelin, joka julkaistiin RUK:n juhlakirjassa, sekä olen mukana Nordic Cooperation For Young Peacekeepers hankkeessa yhtenä kolmesta suomalaisesta.
Minua arvostetaan ja omalla intohimolla ja aktiivisuudella pääsee jo todella pitkälle! Tule sinäkin mukaan!
Yli 53 vuotta aktiivista toimintaa!
YHDESSÄ OLEMME VOIMAKKAAMPIA
Kaveria ei jätetä - ei kotona eikä kaukana!