1
Seinäjoen Apila kirjasto 24.9.2024 klo 18-19
Tapahtuma oli suunnattu 16–20-vuotiaille nuorille ja heidän sidosryhmilleen. Tapahtuman tarkoituksena on kannustaa ja tukea, sekä madaltaa kynnystä nuoria osallistumaan toiminnallisiin harrastuksiin ja yhdistystoimintoihin.
Seinäjoen seudun Sotilaskotisisaret myivät kahvia ja munkkeja kirjaston pihassa.
Tilaisuuden avauspuheenvuoro, Kenttäpiispa Pekka Asikaisen puheenvuoro nuorten hyvinvoinnista ja tukemisesta. Paneelikeskustelussa, nuorten hyvinvointiin ja tukemiseen liittyvissä aiheissa: Pohjanmaan Poliisilaitos, Porin prikaatin pohjanmaan aluetoimisto (PORPR),Vapaaehtoinen pelastuspalvelu / Suomen Punainen Risti, Partiolaistoiminta, Palo- ja Pelastuslaitos, Seinäjoen kaupungin edustajat, Lapuan hiippakunta LHP Matti Salomäki.
Paneelissa herätettiin keskustelua aiheista ja samalla käynnistettiin yhteistoiminta eri tahojen välillä nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Lähi tulevaisuudessa tullaan järjestämään yhteis tutustumis mahdollisuuksia em. aktiivi harraste tahoihin liittyen.
Tulevasta tiedotetaan myöhemmin lisää.
Illan aikana saatiin kuulla myös yleisössä olleiden nuorten kommentointia ja kannustusta muitakin lähteä mukaan, mm. Palo -ja pelastus toimintaan, sekä partiolais toimintaan. Paikanpäälle kerääntyi hyvin yleisöä seuraamaan tapahtuman kulkua, sekä sotilaskotisisaret kertoivat myyneensä kaikki munkit ja kahvit loppuun illan aikana.
Tapahtuman toteutus ja ideointi Tero Eklund, tapahtuman juonsi Aki Ruotsala Pohjanmaan Rauhanturvaajista.
Teksti ja kuvat
Pohjanmaan Rauhanturvaajat ry:n puheenjohtaja Tero Eklund