| Rauha tarvitsee tekijänsä |
Mitä ja miksi?Suomen Rauhanturvaajaliitto ry toimii aktiivisesti rauhanturvatehtävissä palvelleiden ja palvelevien suomalaisten omana veteraanijärjestönä . Liitto on epäpoliittinen eikä se ole ammattijärjestö.Liitto operoi kriisinhallintasotilaiden äänitorvena viranomaisiin, virallisiin sekä epävirallisiin sidosryhmiin. Ennen kaikkea Suomen Rauhanturvaajaliitto on kaikkien suomalaisten rauhanturvaajien oma järjestö. Liitolla on jäsenenä tällä hetkellä 30 jäsenyhdistystä. Niiden jäseniksi voivat liittyä kaikki YK:n, Naton, EU:n ja ETYJ:in tehtävissä rauhanturvasotilaina tai poliiseina toimineet tai toimivat suomalaiset miehet ja naiset. Liiton jäsenyhdistysten jäseninä on noin 7000 reserviläistä ja puolustusvoimien palveluksessa olevaa miehistöön ja upseeristoon kuuluvaa henkilöä. Liitossa ei käytetä sotilasarvoja. Rauhanturvaajaliitto on myös maanpuolustusjärjestö ja se on yksi Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) perustajajäsenistä. Lisäksi olemme mm. Reserviläisurheiluliiton, Vapepan, Maailman veteraanijärjestön ja Tammenlehvän perinneliiton jäseninä. Kaveria ei jätetä SuomessakaanVeteraanituki on liiton tärkein toimintamuoto, jonka tavoitteena on tukea rauhanturvaajia ja heidän perheitään, omaisiaan ja läheisiään ennen rauhanturvapalveluksen alkua, sen aikana ja sen jälkeen.Olemme mukana Puolustusvoimien järjestämissä kotiutuneiden rauhanturvaajien palautetilaisuuksissa ja toimialueille lähetettävien joukkojen koulutustilaisuuksissa. Näihin halutaan nyt mukaan uusia toimijoita eritoten nuorista ja naisista. Rauhanturvaajaliiton tukiverkostolla on valmiudet kaverillisen vertaistuen antamiseen ja käytännön auttamiseen kollegan perheessä yllättävissä ja ennalta arvaamattomissa elämäntilanteissa. Tuki realisoituu esimerkiksi muuttotalkoina ja vastaavina töinä silloin kun tarvetta esiintyy.Joissakin tilanteissa autetaan myös taloudellisiin vaikeuksiin joutuneita rauhanturvaajia sekä heidän huoltonsa varassa olevia perheenjäseniä. Myös kotiutumisen jälkeiset henkiset ongelmat on tiedostettu ja avun määrään sekä laatuun on panostettu menestyksellä. Veteraanituki ulottuu myös sotiemme veteraanien - kunniakansalaistemme - tukemiseen. Kaikkien suomalaisten sotaveteraanijärjestöjen toivomuksesta Suomen Rauhanturvaajaliitto liittyi Kansainväliseen veteraanijärjestöön ja jatkaa siellä ainoana suomalaisjärjestönä vuoden 2009 jälkeen. Veteraaneja autetaan myös konkreettisesti. Tuki organisoidaan liiton Veteraanituki-organisaation kautta. Lisää veteraanituesta kerrotaan toisaalla näillä sivuilla. Jatketaan Suomessa siitä mihin alhaalla jäätiin Kotiutuneet rauhanturvaajat pystyvät yhdistystoiminnan kautta pitämään yhteyttä palveluskavereihinsa paikallisyhdistysten riennoissa sekä valtakunnallisissa tapahtumissa, joita järjestetään vuoden aikana useita eri puolella Suomea. Yhdistysverkosto sekä oma lehtemme tukee ja auttaa myös pienempien kaveriporukoiden yhteyden pidossa (pose, joukkue, tupa, toimipiste, jne…).Tiukkaa asiaa sekä Suurta Supaa![]() Useimmat paikallisyhdistykset järjestävät kuukausittain messi-iltoja, joissa ohjelmana tarjoillaan mm. jäsenistöä kiinnostavia esitelmiä, joskus nimekkäidenkin vierailijoiden pitäminä. Toiminta koostuu myös erilaisesta muusta yhdessäolosta, kuten saunailloista, vierailuista kiinnostaviin kohteisiin, liikunnasta, ammunnasta sekä monenlaisesta rauhanturvaajan osaamiseen liittyvästä toiminnasta. Kuukausitapaamisien lisäksi tehdään talkootyötä, järjestetään vierailuja mielenkiintoisiin kohteisiin tai ”ulkoiluttamme” mitaleita tyylikkäissä juhlissa ja hyvässä seurassa. RAUHANTURVAAJA-lehti – kaikki rauhanturvaamisesta |
| Viimeksi päivitetty 07.12.2009 20:48 |